ÍNABAN KÉSZÜLT :Unkarin työssäoppiminen nuken valmistus 1/2

Bunraku tyylisen Tarkóbotos nuken valmistaminen

Tuotteen valmistaminen käsityönä

Iina Karhunen / SASKY koulutuskuntayhtymä / Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos/ Lavasterakennusosasto / 2018

Johdanto

Suoritin osan työssäoppijaksoani Budapestissä Unkarilaisessa Bábszínház nukketeatterissa. Bábszínház on Keski-Euroopan suurin ja Unkarin vanhin ammattinukketeatteri. Vuodesta 1949 Budapest Bábszínház on toivottanut yleisön tervetulleeksi motolla ”Nukketeatteri ei rajoitu ikään se on tyylilaji.” Päätehtävänään levittää nukketeatterin iloa ja tutustuttaa lapset ja nuoret nukketeatterin ihmeelliseen maailmaan tuomalla elottomat nuket henkiin näyttämöllä.

Työskennellessäni Bábszínhászissa sain vapauden suunnitella ja toteuttaa omanlaiseni nuken valitsemistani materiaaleista. Kymmenistä erilaisista nukketyypeistä päädyin bunraku tyyliseen tarkóbotos bábaan eli takaraivosta liikuteltavaan nukkeen. Bunrakunukke herätti kiinnostukseni kaikista vaihtoehdoista eniten.

Bunraku juontaa juurensa Japanilaisesta jorurista eli tarinankerronnasta. 1500-luvun lopulla nuket tulivat mukaan joruriin ja bunraku syntyi 1684. Japanilaisessa bunrakussa yleensä nukkea käsittelee kolme ihmistä selkäpuolella sijaitsevista nuketuskepeistä. Pienemmissä rooleissa yksi nukettaja riittää.

Päänukenkäsittelijä ohjaa vasemmalla kädellään päätä ja oikealla oikeaa kättä.

Bunrakunukke pystyy ihmismäisimpään ja realistisimpaan liikkeeseen.

Se ei rajoitu nukettajan käden muotoon ja kokoon eikä värise naruissa omia aikojaan.

Jos nuken kädessä on taidokkaasti tehty mekanismi, se kykenee myös tarttumaan esineisiin.

Euroopassa nukketeatteria on tehty yleensä lapsille, kun taas Aasiassa ja Afrikassa se yhdistyy uskonnollisiin rituaaleihin. Japanilainen bunraku on ollut alusta asti aikuisten taidetta, eikä se enää liity uskontoon. Suomessa nukketeatteri saatetaan usein ajatella käsinukke- tai marionettiteatteriksi. Suomessakin on Muutamia tekijöitä jotka osaavat rakentaa ja käyttää monimutkaisia bunrakunukkeja. Yhtenä esimerkkinä Hämeen Kuninkaallisessa Nukketeatterissa työskentelevä Hannu Räisä, joka oppi bunrakutekniikan Thomas Lundqvistin mestarikurssilla Tukholmassa.

Suomessa ei ole niin selkeää valmista muotoa tai sääntöjä kuinka teatteria kuuluu tehdä. Erityisesti nukketeatterissa, jonka vanhimmat perinteet Suomesta löytyvät 60-luvulta Matti Raninin Kasper-teatterista

Suunnittelu

Aloitin nuken valmistamisen piirtämällä suunnitelmat nuken kehosta ja päästä, edestä ja sivulta 1:1 mittakaavassa. Muutaman väärältä tuntuneen hahmotelman jälkeen löysin inspiraation J. R. R. Tolkienin romaaneissa esiintyvistä örkeistä. Örkkien pahamaineisesta luonnosta huolimatta tahdoin hahmoni luonteen olevan hyväntahtoinen ja lempeä. Pyrin tuomaan hahmon luonnetta esille materiaalivalinnoissa ja valmistus tekniikoissa. Valmiita nukkeja tutkimalla sain selville mitä kaikkea erilaisilla tyyleillä valmistetut nuket pystyvät tekemään. Kaikilla Nukeilla on omat tekniset vaatimuksensa. Heijastin tätä omaan nukkeeni ja siihen, että mitä haluan nukkeni pystyvän tekemään. Hyödynsin suunnitelmassani minulle annettua nukenvalmistuksen käsikirjaa ja aikaisemmissa näytöksissä olleiden nukkejen piirustuksia. Näiden tietojen pohjalta valitsin materiaalit toteutukseen ja alustavat tekniikat nuken ruumiinosien liikuttelulle. Pään materiaaliksi valitsin puun koska halusin oppia puun kaiverruksessa käytettäviä tekniikoita. Teatterin varastosta löytyi koivua joka ei ole helpointa työstää mutta on vähäoksaista ja takaa kestävän lopputuloksen. Koska nukke tulee olemaan lähes 80cm korkea valitsin ruumiin ja raajojen materiaaliksi solumuovin joka on kevyttä ja nopeata työstää.  

Toteutus: Nuken pää

Leikkasin piirtämäni pään paperista ja jäljensin sen koivulankulle. Sahasin kolme suorakaiteen muotoista lähes samankokoista palasta, joista kaksi liimasin heti yhteen muotoon sahauksen ajaksi ja viimeisen palasen sahasin yksinään ja sen liimasin jälkikäteen paperin kanssa kahteen muuhun palaan kiinni.

Sahauksessa oli tärkeää, että palassa on vähintään kaksi särmättyä sivua, jotta sahatessa palanen ei keiku.

Vannesahaa käyttäen sahasin ensin pään sivuprofiilin ja lopuksi etuprofiilin.

Liimasin etu ja takakappaleen väliin paperin, jotta jälkeenpäin sain kappaleet irrotettua toisistaan ja kaiverrettua ontoiksi. Levitin liiman molempiin kappaleisiin ja laitoin pään muotoon leikatun paperin kappaleiden väliin. Laitoin pään ruuvipenkkiin puristumaan puoleksi tunniksi.

viimeiseksi liimattiin pieni pala takaraivoa.

 

 Ennen varsinaisen pään aloittamista veistin harjoituskappaleen styroksista.

Pään veistäminen

Aloitin mittaamalla piirustuksista silmien, kulmakarvojen ja nenän paikan ja merkkasin ne kasvoihin.

Erilaisia talttoja apuna käyttäen aloin pyöristämään päätä ja hakemaan kallon muotoa.

Aloitin veistämisen otsasta, koska tiesin siitä lähtevän paljon materiaalia pois. Jatkoin veistämistä edeten silmäkuoppiin. Samalla koetin saada kasvoihin pyöreyttä ilman että menettäisin hahmon luonnetta. 

 

Kasvoja kaiverrettaessa pidin koko ajan silmällä piirrustuksiani. Mittasin ja merkkasin silmien koot ja paikat

aina uudelleen puuhun kun olin kaivertanut edelliset merkinnät pois. Monen puusta veistetyn nuken kasvoihin jätetään taltan jättämä jälki näkyviin ikään kuin veistäjän allekirjoituksesti.

Minun hahmoni luonne vaati sileämmän ja jopa kallomaisemman ulkoasun ja päädyin hiomaa pinnan sileäksi. Hioin pään käsin käyttäen hiomapaperia ja erikokoisia ja -muotoisia viiloja joilla pääsin helposti silmäkulmiin ja suun juoviin. 

Kun pää oli valmis halkaisin sen keskiliitoksesta ja määritin kaulan paikan sekä leveyden. Kaula-aukon tuli olla täysin pyöreä ja muutaman millin ympäriinsä leveämpi kuin nuken kaula. Aloitin pään kovertamisen kaulasta jättäen muutaman sentin reunuksen ympäri kalloa. Koverretuista puolikkaista hioin paperi ja liima jämät pois

ja liimasin puolikkaat uudelleen yhteen. Katkaisin tukikaulan ja hioin leuan ja liitoskohdan hienolla hiomapaperilla. Päähän porasin kaksi reikää joista kaulaan kiinnitettävä naru pujotetaan

jälkeenpäin. Reikien paikan määritti se kuinka laajaa liikettä haluaa nukkensa pään tekevän ja kuinka pitkä tai lyhyt nuken kaula on. Nuken takaraivoon noin 45 asteen kulmaan porasin reiän johon liimasin pään ohjaussauvan. 

Pään sisälle jätetyt terkut

Pään maalaus

Nuken ihon väriksi olin suunnitellut harmaata tai vihreätä ja sekoitellessani sävyjä maalaamossa löysin täydellisen vihreän sävyn joka sopi nukkeni luonteeseen. Sekoitin lopullista sävyä muistuttavan pohjavärin akryylimaaleista ja maalasin koko pään sillä käyttäen sivellintä ja vaahtomuovisientä. Hampaat ja silmät pohjamaalasin valkoisella akryylimaalilla. Pään ohjaussauvan halusin jättää puun väriseksi joten peitin sen maalarinteipillä ja sanomalehdellä. Revityllä vaahtomuovisienellä töpötin kasvoihin vihreän eri sävyjä ja laimennetulla mustalla suoritin värihuuhtelun kasvoille. Värihuuhtelu on tekniikka jossa mallin pintaan levitetään todella juoksevaksi ohennettua maalia tai pikemminkin maalilla sävytettyä ohennetta. Toistin värihuuhtelun kahteen kertaan aina välissä paperilla töpöttäen suurimman osan  pois niin että vain syvimpiin uomiin jäi varjot. Vahvistin varjoja vielä käymällä syvennykset läpi siveltimellä ja laimealla mustalla. Jotta hampaat sopisivat muuhun päähän iäistin ne keltaisen ja harmaan sekoituksilla. Silmät jätin viimeiseksi koska ne, joko pilaisivat tai sitoisivat yhteen koko kokonaisuuden. Jotta silmät nousisivat esille ja kiinnittäisivät huomion maalasin iirikset murretuilla oranssin ja punaisen sävyillä.